Linnan puvut - haluan ajatella stereona

Viime viikolla Jertta Blomstedt ennakoi radiopakinassaan tulevia linnan juhlia ja pyysi ihmisiltä malttia arvosteluun. Älkää maatko siellä sohvalla haukkumassa rouvien pukuja ja läskejä, mahdatteko itsekään olla niin edustuskelpoisia? Tai jos kritisoitte, niin teillä on parasta olla hyvät perustelut. Mikään ei ole kuulemma niin raikasta kuin hyvin perusteltu kritiikki. Pelkkä louskutus on taas tylsää ja rahvaanomaista.

Samoihin aikoihin Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa, että verkkoviestinnässä tuntuvat vain ääripäät saavan alaa. Jatkuvasti ollaan järjestämässä ajojahteja ja julkisia hirttäjäisiä. Näkeehän sen, kuinka keskustelupalstat pullistelevat nopeita herjoja ja pistoja tyypeiltä, jotka eivät luultavasti muuta teekään kuin roikkuvat palstoilla ja joilla tuntuu olevan (negatiivinen) mielipide joka asiasta. Tulee mieleen se yksi Veikko Huovisen novelli ammattihaukkujasta, joka kiersi kylillä tienaamassa kahveja ja ruokaa, kun osasi haukkua oikeaa puoluetta kussakin talossa.

Ihmettelen myös (vielä toistaiseksi) arvostettujen talous- ym. lehtien (m.l. HS) verkkoversioita, joissa joka uutisesta voi "keskustella" heti uutisen perään. Seuraa kymmeniä sivuja p-anjauhantaa ja virheellisiä tietoja aiheen tiimoilta. Eikö ainakin asiavirheet pitäisi korjata? Eikö tuo valtaisa disinformaatio nakerra uskottavuutta itse lehdeltäkin? Eihän paperiversion yleisönosastollakaan julkaista mitä tahansa nimettömiä herjauksia? Haloo!

Kysehän on tietenkin sananvapaudesta, täytyy saada arvostella. Mutta tuo negatiivisuus ja "kenkää sille ja sille"-meuhkaaminen kuulostaa niin yksisilmäiseltä. Monolähetystä voi tulla toki vastakkaiseltakin eli positiiviselta rintamalta: ajatellaan vaikkapa Pohjois-Korean johtajan ylistystä, maan joukkotiedotuksen sensuuria, harhautuksia, kaksoisolentoja ja pimitystä. Kaipaisin näiden kahden ääripään sijaan stereota: toisaalta ja toisaalta -pohdiskeluja, asiaa, tietämystä, maltillisuutta ja rakentavia ehdotuksia.

Sattuneista syistä ahdistun nykyään uutisten kuuntelemisesta tai lukemisesta. Vaikka tiedän joistakin asioista paljon enemmän ja syvemmin, ei vihakeskusteluihin kannata yrittää vastata. Siellä saa vain turpaansa, jos ei älyä haukkua joukon mukana. Onneksi kaikesta huolimatta Ylen tv-uutisissa on inhimillisyyttä, ainakin kun Matti Rönkä on paikalla. Hän koettaa selvästi kaivaa positiivisiakin asioita esiin, eikä ole näkyvän tuomitseva skandaalin silmässä olevia kohtaan. Sen sijaan hänen kollegansa nuorehko runsastukkainen mies (nimi?) hymyilee ivallisesti aina, kun joku on saatu "kiinni". Emme me tarvitse enempää kyynisyyttä, hei, Martti Ahtisaarikin sanoi Oslossa, ettei rauhaa saavuteta kyynisyydellä vaan lapsellisella uskolla siihen, että rauha on aina mahdollinen.