Pikamatkailua

Jos jollekin muulle sattuu pälkähtämään päähän kiertää Itämeri autolla, niin tässä joitakin kokemuksia heinäkuulta 2008. Aikaa meillä oli muista sitoumuksista johtuen vain kuusi päivää, mikä tekee keskimäärin 500 km päivässä.

Olemme aikoinamme 80-luvulla liikkuneet paljonkin Itä-Euroopassa ja kiinnosti, miltä kaunis Rügenin saari näyttää nyt, kun se on yhtä ja samaa Deutschlandia. Emme olleet toisaalta koskaan ajaneet Via Balticaa ja kun se kuulemma on nyt kunnossa, niin lähdimme sieltä kautta. Lapset ovat myös tarpeeksi isoja rasittavalle matkalle, mutta taisivat olla jo LIIANKIN isoja, koska heitä ei jaksanut mikään kiinnostaa. :)

Minkäänlaisia rajamuodollisuuksia ei enää ollut. Passeja kysyttiin ainoastaan puolalaisissa hotelleissa sisään kirjautumisessa. Vanhasta muistista?

Pääsimme Tallinnasta matkaan jo kello 7 aamulla hyvin levänneinä, sillä Viking XPRS:ssä saa nukkua laivan seisoessa Tallinnan satamassa. Miinusta tulee kuitenkin siitä, että aamiaiskahvila aukeaa vasta 6.30, kun hytit pitää luovuttaa 6.45 ja auto ajaa ulos 7.00. Kahvilan pitäisi aueta ehdottomasti jo kuudelta!

Emme olleet vaihtaneet Viron rahaa ollenkaan, vaan hurautimme suoraan Latvian puolelle. Siellä ei raja-Hesburgerin jälkeen ollutkaan sitten pitkään aikaan mitään tiensivukahviloita, ennen kuin aloimme lähestyä Riikaa. Kylttejä oli kyllä sitä ennenkin, mutta motellin kiveyksen läpi kasvoi ruohoa.

Liikenne muuttui sitä villimmäksi mitä etelämmäksi tultiin. Rekkoja tuli vastaan meidän kaistallamme, eikä auttanut muu kuin väistää sivuun. Tiet olivat hyviä aina Puolan rajalle saakka. Huoltoasemien vessat olivat erittäin siistejä kaikissa Itämeren maissa.

Eksyimme E67:ltä Liettuan Panevezhysin kaupungissa sen verran, että löysimme vahingossa Babilonas kauppakeskuksen ja sieltä erinomaisen ravintolan, josta sai niin pizzaa, pastaa, pihvejä kuin paikallisia erikoisuuksiakin. Babilonasissa oli myös R-kioski, jonne saimme tuhlattua viimeiset litit. (Myös Latviassa näkyi suomalaisia suklaatuotteita kuten Tuplia ja Geishoja tavallisessa ruokakaupassa.)

Ajoimme ensimmmäisenä päivänä 12 tuntia, koska halusimme yöpyä vasta Puolassa. Suwalki oli unelias, mutta siisti kaupunki. Hotellissa oli aika pysähtynyt, aamiainenkin tarjoiltiin herttaisesti pöytiin, ja hyvää oli. Keskustassa olevalle järvelle oli kunnostettu EU-rahalla hieno uimaranta ja kävelytie. Aamulla lähdimme ajelemaan pikkuisia maisemateitä tarkoituksena ehtiä päivän aikana niin kauas länteen kuin mahdollista. Kun lopulta pääsimme Olecko - Wydminy - Gizycko - Ryn - Mragowo - Olsztyn - Morag -reittiä 7-tielle kohti Gdanskia, oli jo ilta. Pikkutiet olivat kapeita ja osittain kehnoja, mutta siellä ei ollut ylimielisiä rekkoja, jotka olisivat pakottaneet ajamaan koko ajan tien sivussa. Pikkuteiden varrella oli ihmisiä myymässä mustikoita ja kantarelleja ropposissa.

Kun ajoimme Gdanskin, Sopotin ja Gdynian ohi, piti hieraista silmiään. Olisimme voineet olla vaikka Amerikassa: kilometritolkulla yhtenäistä mattoa kylttien sekamelskaa, hypermarketteja, autokauppoja ja -korjaamoja. Pohjois-Puolassa ei kulkenut poikittaista moottoritietä ja A16:lla oli massiiviset tietyöt menossa. Puolan läpi ajamiseen meni väkisin pari päivää. Selvisimme ensin Slupskiin asti, jonka keskustahotellissa myös oli tyylikäs vanhanajan ravintola. Puolan hotelleissa kahden hengen huone maksoi 60-80 euroa plus auton paikoitusmaksu vartioidulla sisäpihalla.

Kolmantena päivänä piti vain nopeasti luikaista uuden rajanylityspaikan Swinioujscien läpi lähelle Rügeniä. Helpommin sanottu kuin tehty! Itämeren rannikkokaupungit niin Puolassa kuin Saksassakin olivat tupaten täynnä turisteja, uimarengasliikkeitä, savukalakioskeja, tivoleja - ja liikenneruuhkat sen mukaiset. Kun lähestyimme Swinoujscieta, jouduimme seisovaan jonoon, jossa autojen moottorit oli sammutettu. Kävelin pitkästi eteenpäin katsomaan, mikä jonon aiheutti, mutta jouduin palaamaan takaisin, koska jonon päätä ei edes näkynyt horisontissa. Päättelimme, että kyse oli jonkinlaisesta lossista (karttamme ei ollut ihan tarkimmasta päästä). Oli nälkä ja väsy, emmekä halunneet palata takaisinkaan, joten jonotimme kiltisti kaksi tuntia ja pääsimme lautalla kaupunkiin, josta sitten ajelimme mukulakivikatua Saksan puolelle. Koko rajaseutu oli täynnä kaupallisia kojuja, hevosvossikoita, minijunia jne. 10 tuntia meni sinä päivänä, ennen kuin lopulta olimme Stralsundissa Saksan puolella.

Stralsundissa ja Rügenissä ei mistään enää erottanut, ollaanko entisessä Itä-Saksassa vai ei. Stralsundin hansakorttelit oli upeasti entisöity. Rügenin päätiellä ja sillalla oli ruuhkaa (liekö lautta juuri tullut Sassnitziin), mutta pääsimme kiertämään ruuhkat oivasti palaamalla takaisin mantereelle maksullisella lossilla (alle 10 euroa) Glewitzistä. Sekä Puolassa että Saksassa pikkuteitä reunustivat somasti vanhat jalopuut, mutta Rügenissä Putbusin ja Garzin välillä on pätkä, jossa tuntee ajavansa vihreässä tunnelissa: oksistoon on leikattu auton mentävä aukko.

Saksassa saattoi sitten valita myös nopeat moottoritiet, mikä hitaan matkanteon jälkeen tuntui vaihteeksi mukavalta. Lübeckissä pistäydyttiin Villeroy & Bochin tehtaanmyymälässä, ja kaupungin torilta löytyi kuivattua lipstikkaa, jota olin turhaan etsinyt Suomesta jo pari vuotta. Ei mennyt tämäkään matka hukkaan! Lübeckissä ensimmäinen hotelli, jossa oli tilaa, oli Mövenpick, josta saimme ensimmäisen kerran 4 hengen perhehuoneen (170 euroa). Hotellissa näkyi olevan nimenomaan pohjoismaisia lapsiperheitä. Aamiainen oli loistokas.

Meillä oli Itämeren ympärysmaiden karttakirja, mutta Saksan kohdalta mittakaava ei ollut alkuunkaan tarpeeksi tarkka. Onneksi mukana oli GPS-puhelin Nokia 6220, johon oli ennakolta ladattu karttoja ja jonka avulla kiperistä paikoista selvittiin. Puhelimen kartasta näki myös lähistöllä olevat hotellit ja ruokapaikat tai mitä palveluja nyt olikin etsimässä.

Puttgardenin lautta Tanskaan maksoi 73 euroa (3 euroa polttoainelisää) ja kesti 45 minuuttia. Lauttoja lähti puolen tunnin välein. Tanska tuntui yllättävän kalliilta maalta. 100 euroa ei riittänyt neljän hengen lounaaseen Kogessa. Kööpenhaminan ja Malmön välinen sillan ylitys maksoi 36 euroa. Jos meillä olisi ollut kiire Suomen laivalle, olisimme valinneet tietenkin E4:n Ruotsin läpi, mutta koska meillä oli Itämeri-teema, köröttelimme hidasta rantareittiä. Yövyimme Unescon maailmanperinnekohteessa Karlskronassa. Tanskaan nähden Ruotsi oli tuttu ja inhimillinen. Jos suomalaiselta kysytään, mikä maa on kulttuurisesti lähimpänä meitä, niin vastaus on luultavasti Ruotsi. Tai ainakin pitäisi olla. :) Mutta entä kun ruotsalaiselta kysytään, mikä maa heitä on lähinnä mielenmaiselmaltaan, niin olisiko vastaus kuitenkaan Suomi? Ehkä se olisi Norja tai Tanska? Tai peräti Saksa?