Netteily luuserismia?

Tämän aamun Metro-lehdessä oli Kaarina Hazardin riemastuttava pakina pääministerin kaksijakoisesta suhtautumisesta nettiin. Vanhanen hehkuttaa viran puolesta sähköisellä asioinnilla ja tietoyhteiskunnalla, mutta toisaalta häpeää sitä, että on vastannut deittipalvelun ilmoitukseen - häpeää niin paljon, että keksii peitetarinan Ikeasta.

Internet tuntuu olevan "säälittävien nörttien puuhamaa, jossa lumetodellisuuteen addiktoituneet valehtelevat perverssit saalistavat lapsia, eläimiä ja virtuaalikehoja omien sadistis-eritteellisten käytäntöjensä rikolliseksi materiaaliksi. ... Netissä kommunikoivat lihavat ja hilseilevät, jotka pyyhkäisevät eiliset pizzanrippeet kalsareihinsa ja kohottavat paksusankaisia silmälasejaan nähdäkseen tarkemmin taas uuden lapsinaisen vatsapuolen."
Hahhaa. Ja vielä hauskempi on Hazardin selitys sille, miksi naisystävän kohtaamiseen sopisi parhaiten juuri Ikea: "Matin mielessä Ikeassa mitä ilmeisimmin tiivistyi jotakin luotettavaa ja kotoista - siellä vaeltaa mies, jonka mielessä siintää koti, halot ja Nurmijärvi. Matti tahtoi sanoa, että hän on tavallinen mies."
Lukekaa koko juttu.

Minun mielestäni puolison löytäminen kirjeenvaihtoilmoituksella (olipa tekniikka mikä tahansa) ei ole mitenkään hävettävää. Tiedän ja tunnen monia onnellisia pariskuntia, jopa omat vanhempani, jotka tutustuivat niin. Äiti oli 50-luvun lopulla laittanut lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen nimimerkillä Pikku Midinetti. Isä luuli, että nuori nainen oli ompelija, mutta äiti olikin vain lainannut termin kuuluisasta iskelmästä. Isä oli pitkä, komea mies ja hyvä tanssimaan ja myös kävi ahkerasti tansseissa, joten en lue häntä luusereihin. :)

P.S. Tämä on aiheen vierestä, tai ehkä ei sittenkään, kyse on yhtäkaikki virtuaalimaailmasta: seuraan Meiramin blogia. Tarina on niin uskomaton, että on loppujen lopuksi ihan sama, onko se faktaa vai fiktiota.