Onko siellä joku?

Vieraassa kaupungissa asumattoman tuntuinen huone, muutama vanhanaikainen kaluste, ei verhoja, vain harmaanvalkoiset tapetit, joissa naulanreikien alla vaaleampia kohtia siinä kerran riippuneiden taulujen muistoksi. Puhkikuluneessa parketissa ikkunan luona laajan vesivahingon jälki. Ihan kuin täällä haisisi pinttynyt tupakansavu. Ulkona on pimeää ja sisällä lampun valo on kelmeä. Katson kelloani. Mistä saisin tietää juna-aikataulut, että pääsisin täältä vielä tänä iltana kotiin, pois.

Vieressäni yksinkertaisella laverisängyllä istuu ihminen, jonka tajuan jäävän tähän asuntoon yksin. Vielä yksinäisempänä kuin minä. Hän ei tunne kaupungista ketään. Hän ei tiedä, millä täyttäisi seuraavat tunnit ennen nukkumaanmenoa.
- Varaa tälle asunnolle saunavuoro kellarista, ehdotan.
Hänen katseestaan ymmärrän saman tien, ettei siitä tule mitään. Hän ei saa selvää kellonajoista, eikä päivyreistä. Tuskin löytää edes sitä puhelinnumeroa, johon kuuluu soittaa.

Yhtäkkiä tuntuu, etten voikaan lähteä täältä. Alan tutkia asuntoa ja piironginlaatikosta löytyy läjä valkoisia legopalikoita.
- Sinähän voisit vaikka rakennella ajankuluksesi, sanon vaikka tiedän, ettei hän ole ennenkään sellaisesta piitannut.
Vaatimattomassa kirjahyllyssä on kolme kirjaa, joiden vaaleansinisiä selkämyksiä sivelen - satuja.
- Kiinnostaisivatko nämä?

* * *

Näinkö aikaisin alkaa lapsista irtipäästämisen henkinen prosessi? Tämä on siis uni.:)