Lapset keräävät lapsille

Tänä aamuna töihin tullessa palautin yhteisvastuulistan ja tilitin rahat kirkkoherranvirastoon. Vaikka talo on uusi, niin sen eteinen, joka on yhteinen lääkäriasema Mehiläisen kanssa, oli jo remontissa ja kulku sitä kautta estetty. Piti etsiä toinen rappu ja selviytyä erilaisista summereista (samassa korttelissa on Kela, päihdehuolto, diakoniavastaanotto jne.). Loppu hyvin kuitenkin. Minut päästettiin sisään ja virkailija oli ystävällinen.

Vaikka en tänä vuonna ollut aikonut kerätä rahaa, niin omatuntoni ei sallinut minun laistaa. Ja keräys menikin leppoisasti omalla painollaan. Jonel oli minua auttamassa ovikellojen rimputuksessa ja hänen kaverinsa N halusi ehdottomasti tulla mukaan. N on muslimi. Olin heittänyt etukäteisvaroituksen niin moneen postilaatikkoon kuin arvelin yhtenä iltana ehtiväni kiertää. Se toi reilun pelin. Ne jotka eivät halunneet osallistua, saivat olla avaamatta tai poissa kotoa ja toiset taas olivat varanneet käteistä ovenpieleen. Saatoin myös heti alussa vedota siihen, että olin etukäteen ilmoittanut tulostani. Kaikki suhtautuivat positiivisesti, antoivatpa rahaa tai eivät.

Ongelma oli pakkanen. Kiersimme pääasiassa rivitaloissa, ulkoilmassa. Kynät lakkasivat toimimasta. Ovia joutui pitämään auki ja lapset juoksentelivat eteisessä vaippasillaan. Minulta valui räkä, sormet ja varpaat jäätyivät. Oli pakko laittaa musta, nyppyinen miesten spurgumallinen pipo päähän (en harrasta pipoja ja tämä oli ainut jonka löysin), etteivät korvat paleltuisi. Lapset katsoivat minua peloissaan. =D Noudatin virallista kerääjän ohjetta: tervehdin ystävällisesti hymyillen, kerroin selkeästi mitä asiani koski jne. Kun sanoin, että teemana on Ehjä lapsen mieli, niin avustajani N huomautti, että muistanko sen varmasti oikein, eikö sen pitäisi olla Lapsen ehjä mieli? Meillä oli lahjoittajille myös vastalahja: Jonel ojensi yksittäispakattuja Fazerin sinisiä. Kun lopuksi söin kotona yhden, tajusin ettei jäätynyt suklaa maistu miltään! =D Täytyy myöntää, että ilman poikia olisin ollut ovilla aika surkea ilmestys, joten tunnustus heille!

Töissä keräys sujui paljon helpommin. Kiinnitin mainosjulisteen käytävälle ja sen alle lapun, että keräyslista on siinä ja siinä huoneessa siihen ja siihen päivään saakka. Ja lupasin kaikille yllätyspalkinnon. Kun raha sitten oli kuoressa ja nimi listassa, poistin juhlallisesti liinan mariskoolin päältä ja lahjoittaja sai valita kulhosta lakritsipatukan tai suklaata. Tästähän on tullut jo kansanliike!

Keräämistä ei oikeastaan kannata tehdä pyrähdyksenomaisesti kerran tai pari, vaan kun on saanut siihen tuntumaa ja itse alkaa olla tunnettu/luotettava, niin kerääminen on vuosi vuodelta helpompaa. Ja tärkeintä on tietenkin se hyvä, mihin rahat käytetään. Vielä ei keräys ole minun osaltani ohi: olen lupautunut helisyttämään lipasta tunniksi Sellon postin eteen 23.3.