Mitä perhekerhon jälkeen?

Perhekerho on maailman paras keksintö! Kotona oleva vanhempi, yleensä äiti, tulee lapsineen tapaamaan muita samassa tilanteessa olevia. Pientä tarjoilua, alustus, keskustelua, lapsille omaa ohjelmaa viereisessä huoneessa ja lopuksi laulu- ja rukoushetki yhdessä lasten kanssa. Lisäksi on retkiä ja "kirkkopyhiä". Kun vanhempi palaa töihin, tästä ihanuudesta tulee yhtäkkiä loppu. Muistan kuinka yksi äiti Laajalahdessa ryntäsi heti perhekerhoon tapaamaan tuttuja, kun tuli ylimääräinen vapaapäivä.

Mitä siis perhekerhon jatkeeksi työssäkäyville vanhemmille? Tämä on selvästi kriittinen kohta, jossa suhde omaan seurakuntaan lopahtaa tyystin. Vaikka aikuiset jaksaisivatkin töiden jälkeen mennä jonnekin keskustelukerhoon tai piiriin, pienet lapset haluavat varmaankin viettää tarhan hulinan jälkeen iltaa mieluummin kotona ja omien vanhempiensa kanssa. Entä perhemessut, tulevatko entiset perhekerholaiset perhemessuihin? En tiedä, mutta se on selvää, että perhemessut on rakennettu lasten ehdoilla, eivätkä vanhemmat saa niistä riittävästi aikuistason hengellistä ravintoa. Voisiko perhemessuja uudistaa siten, että osa tilaisuudesta olisi jaettu lasten ja aikuisten opetustuokioihin? Keskustelua samasta aiheesta voisi jatkaa kirkkokahveilla.

Kun Karel oli pieni ja asuimme Reimarlassa, meidän henkireikämme oli perhekerho Konalan kirkolla. Jonel oli meille tullessaan jo 6-vuotias, mutta sulauduimme silti joukkoon Laajalahden perhekerhossa. Pääsin jopa pitämään alustusta adoptiosta. Olen sekä bio- että adoptioäiti, joten minulla on hyvä tilaisuus verrata näitä äidiksi tulemisen muotoja.

Äideistä puheen ollen, Markku kävi eilen illalla kokoamassa 79-vuotiaalle äidilleen kolme huonekalua, yhteensä kuusi tuntia. Siinä huushollissa eivät edes tavaroiden paikat vaihdu kymmeneen vuoteen, mutta sitten kun jotain tapahtuu, tapahtuu kunnolla! Anoppini vetää edelleen useampaakin tanssikurssia, myös ruotsiksi, jonka kielen hän opetteli eläkkeellä ollessaan. Myös minun äitini, 69 v, sattui soittamaan eilen. Hän jonottaa polvileikkaukseen jo kolmatta vuotta, mutta niin vain oli lonksuttanut pitkin peltoa Sotkamossa ja nostanut perunat. Viime vuosi oli hänelle todellinen muutosten vuosi. Kun isä kuoli, äiti muutti talveksi kirkonkylälle kerrostaloon, hankki oman pankkitilin ja opetteli käyttämään pankkiautomaattia. Muistan kuinka vuosi sitten syksyllä hän toivorikkaana käveli kirkkoon (jonne peräkylältä ei ilman autoa juuri koskaan päässyt), sunnuntain jumalanpalvelukseen, katsomaan olisiko siellä ketään tuttuja, joita voisi kutsua kerrostaloasuntoon kahville. Ketään tuttuja ei ollut.