Mäyräkoira lastenvaunuissa

Oli niin lämmin viikonloppu, ettei raskittu vielä laittaa tuplalaseja punaisen tuvan ikkunoihin. Toinen lasi sulkee luonnon ulos ja ikkunoiden teippauksesta tulee haikea syksyinen olo. Mutta nythän on vielä kesä: saunan nurkalla vadelma puskee raakileita.

Kun siivosin tontin reunalta myrskyn katkomaa tuomivanhusta, sammal alkoi rusahdella ikävästi kengänpohjissa. Sammalen alta paljastui kerros toisensa perään lasia, ruostuneita säilykepurkkeja, posliinia, nahkaa, kumia ja muovia. Pidättelin raivoa ja tunsin itseni melkein arkeologiksi, kun sijoitin margariinirasioiden kansia ja lääkepurkkeja eri vuosikymmenille. Tämä on neljäs kesä mummonmökissä ja olinkin ihmetellyt, kuinka joka vuosi maasta nousee uusia lasinsiruja. Pitäisikö jättää roinat sammalen alle, josta luonto näköjään itse nostaa niitä esiin, vai kaivaako koko aluskasvullisuus pois kallioon asti? Alue on järkyttävän laaja.

Metsätöissä käytin niin ruostunutta sahaa, että se kävi kuntoilusta. Oli ihanaa päästä Kukkiaan uimaan. Hiljaisella rannalla oli minun lisäkseni vain nuori pariskunta lastenvaunujen kanssa. Silmäni osuivat lastenvaunujen alatasolle; siellä oli puoliksi juotu mäyräkoira. Ahdistuin. Rukoilin mielessäni, että olut olisi pelkästään isän käytössä, niin että edes yksi vanhempi hoitaisi vauvaa selvinpäin.

Mökki on keskellä kylää ja kirkonkellot kaikuvat pihakeinuun. Luopioinen ei muuten tule sanasta luopio, vaan jostakin veteen liittyvästä, jota en nyt muista. Kirkkoherra Kaskelma on turvallinen ja tunteisiin vetoava saarnamies. Välillä taitojaan näyttää myös teologian emeritusprofessori Esko Koskenvesa, joka on aktiivinen kotiseutumies ja melkein aina jumalanpalveluksissa mukana. Voisin ihan hyvin asua täälläkin. Kesällä vietetään kirkastussunnuntaita soutamalla vanhat kirkkoveneet juhlallisesti rantaan ja pienen ohjelman jälkeen mennään aamukahvien kautta jumalanpalvelukseen. Myös pitäjän ainoa konfirmaatio kokoaa kaikki asukkaat kerralla kirkkoon. Jokainen tuntee jonkun konfirmoitavan. Ilmassa tuntee sukuylpeyden: meidän perheen vesa/tytär pääsee ripille! Kaupunkiseurakunnassa ei tällaista saa mitenkään aikaan, eikä ole tarkoituskaan.

Tänään emme kuitenkaan menneet kirkkoon, vaan kuuntelimme YLE 80 v juhlajumalanpalveluksen radiosta. Juha Pihkala oli äänessä. Hänen teoksensa Johdatus dogmatiikkaan oli minulle käänteentekevä yhdessä vaiheessa. Pihkala mainitsi saarnassa rikkaan nuorukaisen, joka tuli kysymään, mitä hänen pitäisi tehdä, että saisi iankaikkisen elämän. Hän oli jo noudattanut kaikkia käskyjä. Jeesus käski hänen myydä omaisuutensa ja antaa köyhille. Jeesuksen tarkoitus oli korostaa tällä mahdottomalla määräyksellä, että ihminen ei voi millään omilla toimillaan varmistaa taivaspaikkaa. Sen antaa Jumala yksin, armosta.

Nuorempaa poikaamme Jonelia, 13 v, ei juuri näkynyt mökillä. Hän pyöri kaverinsa Riston kanssa koko ajan. Toista kaveria, Jyriä, emme nähneet, koska hänellä oli "perhepäivä". Hei, siinäpä hyvä idea!! Perhe on yhdessä koko päivän, eikä kukaan lapsista tai aikuisista ole kavereidensa kanssa.